Aloittamisen vaikeus

Olen pari päivää kypsytellyt, miten lähtisin rakentamaan blogiani. On niin paljon asioita, joista tahtoisin täällä kertoa ja joita tahtoisin käsitellä. En oikein osaa sanoa, miten rajaisin tätä vai rajaanko ollenkaan? Onko parempi pitää asiat yksinkertaisina vai kirjoittaa siitä, mikä sinä hetkenä puhuttelee ja tuntuu tärkeältä jakaa muiden kanssa? Tahtoisin blogista oman näköiseni enkä kopiota jonkun toisen blogista, mutta tämä aloittaminen on osoittautunut liian vaikeaksi. Liikaa päätöksiä ja suunnitelmia. Pelkään, että tästä on tulossa liian sotkuinen sekamelska. Tämä on kuitenkin ihan ensimmäinen blogini ja kokemuksen puute hankaloittaa päätösten tekemistä vielä entisestään. Katsotaan nyt mitä tästä tulee.

Elämäntapa muutokseni on lähtenyt suhteellisen hyvin käyntiin. Olen saanut pidettyä kiinni ruokavaliostani, mutta liikkumisen aloittaminen on yllättävän vaikeaa. Mielessäni kummittelee vieläkin se aika, jolloin sairastin syömishäiriötäni ja kaikki lähti kerralla käsistä. Nyt olen kuitenkin pienen tytön äiti, enkä halua enää sairastua. Toisinaan mietin, että olenko ehkä liiankin varovainen? Haluan todella muutosta siihen, että voisin taas hyvin omassa kehossani, mutta samalla pelkään, että lähteekö kaikki taas käsistä? Onneksi mieheni on tietoinen ajatuksistani ja menneisyydestäni enkä siten ole asiani kanssa ihan yksin. Mutta miksi kaiken pitää tuntua niin vaikealta?

Mieheni aloitti tämän viikon alussa työt, joten olen päivät kotona kaksin tyttäreni kanssa. Oltiin jo kaikki totuttu tiettyihin rutiineihin ja siihen, että ollaan kaikki kolme kotona. Olen tosi onnellinen mieheni puolesta, työ merkitsee hänelle tosi paljon. Yritän olla hyvä vaimo ja äiti ja pitää kodin pystyssä sillä aikaa kun mies on töissä, mutta sekin on ollut niin kamalan hankalaa. Ehkä yritän liikaa. 

Ollaan kaikki oltu ihan hirmu väsyneitä tästä muutoksesta, mutta luulisi tämän helpottavan kunhan aikaa vähän kuluu. Tyttäreni lähtee päiväkotiin syksyllä ja toivon itse pääseväni opiskelemaan tai töihin. Silloin taas rutiinit muuttuvat, joten olisi tosi tärkeää saada elämäntapamuutos-projektini kunnolla käyntiin jo nyt niin uudet tavat olisivat sitten syksyllä jo toivottavasti rutiinia.

Nyt taidan lähteä nukkumaan, päivä on ollut tosi pitkä. 

xoxo, Nanna

Aluksi

Moikka! 

Ruudun täällä päässä kirjoittaa pian 3-vuotta täyttävän tytön hieman alle 30 vuotias äiti. Blogini on päiväkirjani elämästäni, ajatuksistani ja elämäntapamuutoksestani. Sydäntäni lähellä on muoti, kauneus ja sisustaminen. Rakastan kirjoittamista. Olen luonteeltani ehkä hieman boheemi ja taiteellinen enkä pidä liiasta virallisuudesta vaan se lähinnä ahdistaa. Siksi haluaisinkin kouluttautua sellaiseen työhön, jossa voisin käyttää luovuuttani ja tehdä käsilläni. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin että viihtyisin työssä hyvin.

Nuoruudessani olen sairastanut anoreksian, joten painon pudottaminen ja liikunnan lisääminen on sitä kautta varsin haasteellista. Pyrin mittaamaan kehoani enemmän mittanauhalla kuin vaa'alla ja siksi vaaka onkin viety varastoon piiloon. Nykyisessä kehossani en kuitenkaan ole onnellinen vaan koen sen masentavana eikä se tunnu omaltani. Tämä onkin yksi syy miksi haluan muuttaa elämäntapaani ja pudottaa painoani. Suurin syy on kuitenkin toimia esikuvana tyttärelleni ja näyttää ettei liikunta ole tylsää puurtamista. 

Vuosien laiminlyönnin jälkeen on tosi haasteellista ja vaikeaa yrittää alkaa syömään terveellisesti ja taas liikkumaan. Olen tehnyt jo pieniä ja suuria muutoksia. Tällä hetkellä pyrin syömään kasvisruokaa enkä käytä enää muita viljatuotteita kuin toisinaan kauraa. Maitotuotteetkin jätin pois kokonaan, sillä ne eivät sopineet vatsalleni. Liikuntaa pyrin lisäämään asteittain, sillä olen aikaisemmin yliarvioinut voimavarani ja innostus on sen vuoksi lopahtanut. Tukena tässä haasteessa minulla on aviomieheni, jonka kanssa kuljettu tie on ollut osittain kivinen, mutta kasvattava. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja hän on ensimmäinen ja viimeinen rakkauteni sekä paras ystäväni.

Taustani on kivinen sekin. Siellä on syömishäiriön lisäksi viiltelyä, rankkaa koulukiusaamista miltei kymmenen vuoden ajalta ja masennusta sekä oman pahan oloni vuoksi rikkonaisia perhesuhteita (jotka olen  kasvaessani onneksi saanut korjattua). Vaikka taustani on rankka, on minulla hyvin valoisa näkymä tulevaisuudestani.

Pidemmittä puheitta; Tervetuloa blogiini!

 

xoxo, Nanna